Oikeudenkäyntien viivästyminen on suuri ongelma
Lakimiesliitto on herännyt tärkeään teemaan asettaessaan vaalikauden 2019-2023 oikeuspoliittisia tavoitteitaan ja todennut oikeusvaltion maksavan – ja sen tuleekin maksaa. Suomi laahaa panostusten suhteen selkeästi jäljessä lähimmistä verrokkimaista, kuten Ruotsista. Valtion budjetista käytetään oikeudenhoitoon alle 1 %, vaikka luottamusta sekä yhteiskuntarauhaa luova ja ylläpitävä toimiva oikeudenhoito on valtion ydintehtäviä. Lakimiesliitto on käynnistänyt kampanjan ”Oikeus kuuluu kaikille”. Oikeuden loppukäyttäjää lähinnä olevat ammattilaiset eli asianajajat ovat tietenkin huomanneet ongelman jo vuosia sitten. Asianajaja on se, jolta asianosainen saa tiedot muun muassa oikeudenkäyntien kestosta. Asianajajaliitto on jo vuosia pitänyt esillä huolta oikeudenkäyntien viivästymisestä ja on luonnollisesti mukana kampanjassa.
Suomen sisäisen turvallisuuden sekä oikeudenhoidon tulevaisuutta pohtinut parlamentaarinen työryhmä on jo vuonna 2015 todennut, mihin toimivan oikeudenhoidon rapautuminen johtaa. Oikeusturvan saatavuus vaarantuu, jos niukkenevissa oloissa ei kehitetä toimintaa suunnitelmallisesti koko maassa. Tällöin oikeudenhoidon laatu heikkenee, asiamäärät tuomioistuimissa kasvavat, tuomioistuinten ruuhkia ei kyetä purkamaan ja käsittelyajat pitenevät entisestään. Kansalaisille tarjottavat sähköiset palvelut eivät tue toimintaa, palvelun laatua ja saatavuutta. Kansalaiset eriarvoistuvat asuinpaikkansa perusteella ja luottamus oikeuslaitokseen murtuu. Liiketoiminnan ja yritysten kilpailukyky heikkenee niin Suomessa kuin kansainvälisilläkin markkinoilla. Pitkien käsittelyaikojen johdosta kantelut ja korvaukset oikeudenkäyntien viivästymisestä lisääntyvät. Ulosoton toimintakyvyn ja perintätuloksen laskiessa yleinen maksumoraali heikkenee, harmaa talous lisääntyy ja valtion tulot vero- ja muista saatavista sekä ulosottomaksuista vähenevät. Kun samanaikaisesti koko oikeudenhoidon sektorilla suuri osa henkilöstöstä eläköityy eikä resursseja ole koulutukseen, ammattitaito ja osaaminen katoavat.
Parlamentaarisen työryhmän havaintoihin ja johtopäätöksiin ei käytännön asianajajalla ole oikeastaan mitään lisättävää. Suomessa on pitkään ylläpidetty tutkitusti yhtä parhaista oikeusjärjestelmistä yhdellä pienimmistä resursseista. Nyt kun oikeudenhoitoa uhkaavat ongelmat on havaittu, niihin pitää puuttua. Toimiva oikeudenhoito pitäisi nähdä kilpailuvalttina ja investointina eikä pelkkänä kuluna. Oikeudenhoitoon järkevällä tavalla panostetut eurot tulevat takaisin hyödyttämään kaikkia, vaikka ei suoraan oikeudenhoidon kanssa olisikaan tekemisissä.
