Kannattaako asunto- ja kiinteistökaupasta riidellä?
Iltapäivälehtien uutisannissa on viime vuosina voinut vakiintuneesti seurata asunto-osakkeiden ja asuinkiinteistöjen riitojen lopputulemia. Kuluttajan asemassa oleva yksityishenkilö laittaa peliin olemassa olevat säästönsä ja lainaa loput saadakseen itselleen ja perheelleen kodin. Pelissä on siis jo tienatut ja tulevaisuuden vielä tienaamattomat rahat ja omasta kodista on kaiken päälle kyse. Niin myyjällä kuin ostajalla on isot intressit. Myyjä saa kaupasta rahat, joilla rahoitetaan tulevaisuuden asumista. Ostaja laittaa peliin omat ja lainatut rahansa.
Iltapäivälehtien artikkeleissa on vuoron perään voittanut myyjä tai ostaja. Ihmisen mieli on rakennettu niin, että päätelmiä tekee mieli tehdä, varsinkin jos on oma riita päällä. Kosteutta ja hometta on löytynyt tai rakennusvirheestä on kyse, niin ratkaisua halutaan ja tietoa, miten asia minun tapauksessani ratkaistaisiin. Valitettavasti lukemani perusteella artikkeleista on mahdotonta tehdä yleispäteviä johtopäätöksiä.
Oikeudenkäynnissä ja riidassa on aina kyse eri säännösten ja niiden luomien periaatteiden punninnasta toisiaan vasten. Oliko myyjä täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa? Onko kohde sopimuksenvastainen vai onko kyseessä salainen virhe? Oliko ostaja laiminlyönyt ennakkotarkastusvelvollisuutensa vai oliko ostajalle syntynyt erityinen selonottovelvollisuus? Jos kaupan kohteessa on korjattavaa, onko se oikeudellisesti vaikuttava virhe huomioon ottaen ennen kaupantekoa annetut tiedot? Miten paljon hinnanalennusta määrätään, jos siihen päädytään? Vai oliko kyseessä peräti olennainen virhe ja kauppa voitaisiin purkaa. Aika usein ollaan vielä eri mieltä siitä, pitääkö korjata ja jos pitää, niin vähintäänkin kiistellään siitä, paljonko korjaaminen maksaa.
Johtopäätösten tekeminen vaatii kokonaisuuden ymmärtämistä. Kun irrottaa yhden asian kontekstistaan, saa varmasti haluamansa lopputuloksen. Saattaa käydä niin kuin eräälle kantajalle, joka oli ostanut tämän blogin kirjoittajan tekemän kirjan ja löytänyt sieltä luvun, joka tuki hänen kannettaan. Toisessa kohtaa kirjaa olisi kuitenkin ollut asiaa, jolla oli merkitystä jutussa – huonosti kävi.
Iltapäivälehtien artikkelit ovat aina toimittajan näkemys tuomiosta. Tuomio on tuomarin näkemys siitä, miten riita ratkaistaan ja mitä oikeudenkäynnin aikana on kuultu eli mitä todistelua on vastaanotettu ja miten asia sen pohjalta pitää ratkaista. Monta oikeudenkäynnin aikana tapahtunutta asiaa jää jo tuomiossa lausumatta. Tämän kun vielä lyhyeksi artikkeliksi typistää, niin lopputulema saattaa olla, että monta olennaista asiaa jää sanomatta. Ei sillä, etteikö näistä saisi kirjoittaa. Saa kirjoittaa ja kannattaa kirjoittaa. Vaikka sanoinkin, että vaikea näistä iltapäivälehtien artikkeleista on johtopäätöksiä tehdä, niin yhden asian niiden perusteella voi oikeaksi todeta: kalliiksi tulee oikeudenkäynti, joskus vain toiselle, mutta usein molemmillekin, kun oikeudenkäyntikuluvastuuta jaetaan kummallekin pitkän riidan päätteeksi.
Jos jotain iltapäivälehtien artikkeleista voi oppia, niin sen, että pitkittynyt riita ei ole myyjän eikä ostajan etu. Monen oikeudenkäynnin jälkeen on voitu todeta, että kalliiksi tuli riita. Olisihan noilla oikeudenkäyntikuluilla maksettu korjaukset, joskus kahteenkin kertaan. Hyvän juristin tehtävä ei ole vaikeassa asiassa saattaa asiaa oikeuden ratkaistavaksi, vaan tarjota eväät ratkaisuun konfliktista pääsemiseksi. Asiakkaan etu – olipa kyse myyjästä tai ostajasta – on harvoin päästä otsikoksi iltapäivälehteen. Tämän ovat onneksi suurin osa riidan osapuolista myös sisäistäneet. Halu ratkaista riita-asia ilman oikeudenkäyntiä on suuri. Monta kertaa, kun osapuolilla on tieto siitä, miten asia tulisi todennäköisesti päättymään ja mikä on heidän asemansa riidassa, he saavat riidan sovittua. Ideaalitapauksessa ei juristia tarvita kuin taustalla kertomaan, miltä heidän asiansa näyttää pykälien valossa. Kun molemmilla riidan osapuolilla on ammattilaisen näkemys, niin ei se sovintokaan hirveän kaukana yleensä ole.
