Siirry sisältöön

Ensimmäinen vuoteni Propertalla

Aloitin vuosi sitten Propertalla toimistopäällikkönä. Vuosi on ollut työntäyteinen ja mahtava.

Olen ollut aina töissä asianajotoimistossa, mutta pääasiassa sihteerinä. Siirtyminen uuteen toimistoon ja uudet työtehtävät jännittivät ja ensimmäiset viikot kuluivatkin etupäässä ihmetellessä.

Koska Propertalla ei ollut aikaisemmin ollut toimistopäällikköä, sain järjestellä työtehtävät mieleiselläni tavalla. Osa työn mielekkyydestä on nimenomaan siinä, että saan itse vaikuttaa työn sisältöön ja työtapoihin, jotka ovat pikkuhiljaa vuoden aikana vakiintuneet. Aina on parannettavaa, mutta koen, että olemme myös saaneet paljon aikaiseksi.

Aloittaessani Propertalla sain 12 ihan(aa) uutta työkaveria. Toimisto on kasvanut vuoden aikana vauhdilla, nyt meitä on jo 19, mutta onneksi vielä sentään mahdumme kotoisaan toimistoomme Unioninkadulla. Henkilömäärän kasvu on luonnollisesti lisännyt myös työmäärää, joten olen erityisen iloinen, että kesällä meillä aloitti pätevä oikkari Saga, joka avustaa sekä juristeja että minua.

Olen iloinen, että sain tämän mahdollisuuden ja varsinkin, että tartuin siihen. Olen erittäin tyytyväinen ensimmäiseen vuoteeni ja edelleen aamuisin on mukavaa tulla töihin.

«
»