Siirry sisältöön

Valinnat Suomen Asianajajaliiton oikeudellisiin asiantuntijaryhmiin ja valiokuntiin kaudelle 2024–2026

Asianajajaliiton hallitus on päättänyt Asianajajaliiton oikeudellisten asiantuntijaryhmien ja valiokuntien kokoonpanoista kaksivuotiskaudelle 2024–2026. Myös Propertan asianajajia on valittu luottamustehtäviin.

Timo A. Järvinen jatkaa sovitteluvaliokunnan jäsenenä. Emilia Hodge jatkaa immateriaalioikeuden asiantuntijaryhmän puheenjohtajana (vanhempainvapaan päättymisen jälkeen). Katja Firtser on valittu kiinteistö- ja rakentamisoikeuden asiantuntijaryhmän jäseneksi. Onnittelut luottamustehtäviin valituille!

Asianajajaliiton valiokunnat valmistelevat liiton erityisen tärkeiksi nostamiin teemoihin liittyviä asioita hallituksen päätettäviksi. Niiden tehtävänä on seurata, ehdottaa ja valmistella asianajotoiminnan ja oikeusolojen kehittämiseen liittyviä asioita. Asianajajaliiton oikeuspoliittiset lausunnot valmistellaan pääasiassa oikeudellisissa asiantuntijaryhmissä. Ryhmien jäseniä kutsutaan usein myös eduskuntaan kuultavaksi lainsäädäntöhankkeista. Ryhmissä toimii noin 120 asianajajaa, jotka ovat oman oikeudenalansa huippuosaajia.

«
»