Riittäisikö yksi kaava?
Ympäristöministeriö aloitti maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelun huhtikuussa 2018 ja hallituksen esityksen uudeksi maankäyttö- ja rakennuslaiksi on tarkoitus valmistua vuoden 2021 loppuun mennessä.
Prosessissa on testattu erilaisia keinoja hankkia tietoa uudistuksen tueksi. Yksi sellainen oli vuoden 2019 lopussa viidessä kunnassa toteutettu Kuntakaavasimulaatio -hanke, jonka taustalla oli kokonaisuudistuksen yhteydessä ehdotettu ns. yhden kuntakaavan malliin siirtyminen. Kuntakaavasimulaation tarkoituksena oli konkreettisten esimerkkien kautta selvittää yhteen kuntakaavaan siirtymisen vaikutuksia mm. kunnan maankäytön kehittämiseen, osallistumiseen ja vuorovaikutukseen sekä kuntatalouteen. Samalla pohdittiin, millä muulla tavoin kuntien kaavoitusta voitaisiin sujuvoittaa.
Simulaation johtopäätöksissä päädyttiin mm. siihen, että kuntien näkökulmasta nykyinen kaavajärjestelmä on pääpiirteissään toimiva eli erilliset yleis- ja asemakaavat ovat tarpeelliset. Yleis- ja asemakaavan yhdistämisestä yhdeksi kuntakaavaksi voisi olla hyötyä pienehköissä kunnissa, jos maankäytön muutokset ovat vähäisiä ja kahdesta kaavatasosta aiheutuu päällekkäistä suunnittelua. Tiiviisti rakennetulla kaupunkialueella todettiin kuitenkin tarvittavan useamman tason suunnittelua: yleispiirteisiä aluerajauksia ja yksityiskohtaisia määräyksiä. Yleis- ja asemakaavan välisiä rooleja ja suhteita tulisi kuitenkin selkeyttää. Välillä onkin vaikea hahmottaa, miksi toisinaan rakennuslupa voidaan myöntää ilman asemakaavaa pelkän yleiskaavan perusteella ja toisinaan taas vaaditaan asemakaava.
Kaavasimulaation tuloksena todettiin, että erityisesti maaseutumaisten alueiden suunnitelmallista kehittämistä voidaan edistää ja mahdollisesti yksinkertaistaa laajentamalla edelleen mahdollisuutta käyttää yleiskaavaa rakennusluvan perusteena eli ns. oikeusvaikutteisena yleiskaavana. Lisäksi ilmeni, että kaavoihin liittyvää selvitystarvetta tulee rajata nykyistä tarkemmin kulloisenkin ohjaustarpeen ja kaavan tavoitteiden mukaan niin, että vältetään päällekkäiset selvitykset. Erilaiset vaikutusarvioinnithan ovat kaavoituksessa usein aikaa vievin ja huomattavia kustannuksia aiheuttava prosessin osa. Kaavoituksen ja lupajärjestelmän keskinäistä suhdetta olisi hyvä tarkastella uudelta pohjalta esimerkiksi selvittäen, onko luvituksen alaa mahdollista laajentaa päätöksenteon laillisuudesta tinkimättä.
Eräänä asiana simulaatiossa tuli esiin jo eräänlaiseksi ikuisuuskysymykseksi muodostunut tarve kaavoihin liittyvän muutoksenhaun käsittelyaikojen lyhentämiseen. Tästä näkökulmasta nostettiin esiin ajatus yleiskaavan ja asemakaavan välisen hierarkian ”pehmentämisestä” esimerkiksi sallimalla yleis- ja asemakaavaprosessien yhtäaikainen eteenpäinvieminen ja muuttaminen sekä laajempi mahdollisuus poiketa yleiskaavasta asemakaavaa laadittaessa. Tällä tavoin mahdollistettaisiin rakentamisen tarpeista lähtevien muutosten (hankkeiden) sujuva mutta hallittu toteuttaminen. Kaavasimulaation johtopäätöksissä todettiin myös, että on tärkeää selvittää, miten kaavoitus- ja lupaprosesseja voitaisiin edelleen sujuvoittaa esimerkiksi vähentäen tai yhdistellen erilaisia hallinnollisia käsittely-, kuulemis- ja päätöksentekovaiheita. Muutoksenhausta johtuvan viiveen lyhentämiseksi tulisi pyrkiä yhdistämään eri kaava- ja lupaprosesseihin liittyvää muutoksenhakua. Kohtuulliset käsittelyajat ovat kaavoituksessakin osapuolten oikeusturvan tae.
Kirjoittaja on erikoistunut maankäyttö- ja kaavoitusjuridiikkaan ja laatii työkseen kiinteistökehityshankkeiden sopimuksia.
Tausta: ym.fi ja kuntaliitto.fi
